Vastuullinen liikenneturvallisuuden ja oikeusturvan edistäjä

Me Autoilijan Avainasemilla pyrimme olemaan lähellä asiakasta, kuuntelemme ja autamme. Olemme pohjoissuomalainen perheyritys, joka aloitti toimintansa vuonna 1997.

Olemme palkittu katsastusasema ja meille on tärkeää, että työmme jälki on sen mukaista. Pyrimme olemaan luotettava kumppani ja pidämme kiinni siitä mitä lupaamme. Teemme työmme vastuullisesti, tasalaatuisesti ja vaatimusten mukaisesti.

Meille liikenneturvallisuus on tärkeintä!

ME OLEMME TÄÄLLÄ AUTOASI VARTEN
VARAA AIKA!

Meillä asioidessasi saat varautua hyväntuuliseen,
mutta laadukkaaseen palveluun.

Autoilijan avainasemat ponnistaa Pohjois-Pohjanmaan lakeuksilta

Katsastuslaki vapautui vuonna 1995, jolloin Pasi Pellikka halusi kokeilla siipiään yrityselämässä. Hän pyysi vaimonsa Liisan sekä Pekka Eskurin mukaan yhtiökumppaneikseen ja se oli menoa: Lakeuden katsastus aloitti toimintansa.

Tilat löytyivät Kempeleestä Takatieltä Jussi Sulkalan omistamasta hallista, jonka lattioiden virkaa toimitti pelkkä hiekkapeite, joten tekemistä riitti. Alussa Pasi ja Pekka tekivät töitä kahdestaan, mutta toiminta kasvoi sen verran nopeasti, että pian piti palkata lisää henkilökuntaa.

2000-luvun alussa yrityksellä oli kolme katsastusasemaa toiminnassa: alkuperäisen Lakeuden katsastuksen lisäksi asemia olivat Putaan katsastus Haukiputaalla sekä Konetien katsastus Ruskossa. Kolmen aseman markkinointi tuotti kuitenkin ongelmia, sillä kolme nimeä lehtimainoksessa vei paljon mainostilaa ja maksoi maltaita. Silloin Pellikoiden ja Eskurin mieleen juolahti ajatus kattobrändistä, jonka alla liiketoimintaa voisi kasvattaa, ja joka kertoo yhdellä vilkaisulla asiakkaille hyvästä laadusta ja ammattitaitoisesta henkilökunnasta. Näin haettiin aputoiminimi Lakeuden katsastukselle ja syntyi Autoilijan Avainasemat.

Nyt saman brändin alla toimii 14 katsastusasemaa ympäri Pohjois-Suomen. Vaikka toimipaikkojen omistuspohjat ovat keskenään erilaisia, niitä kaikkia yhdistää samat arvot: Laatu, palvelu ja oikeudenmukaisuus.

Työperheelle tärkeintä liikenneturvallisuus

Yritys on 100 % kotimainen perheyritys, jonka jokaisessa toimipaikassa työskentelee useampia perheenjäseniä ja työntekijöiden vaihtuvuus on pientä. Se on edesauttanut sitä, että Autoilijan Avainasemien työntekijät ovat kasvaneet ”työperheeksi” ja koska omistajat ovat vahvasti toiminnassa mukana, työntekijät ovat itsekin sitoutuneet yhdessä tekemiseen.

Autoilijan Avainasemien työntekijöille tärkeintä on liikenneturvallisuus ja tieto siitä, että asiakkaat lähtevät katsastuksen jälkeen turvallisin mielin ajelemaan kotiin.

Laadukas työnjälkemme on myös palkittu: Yksityisten katsastustoimipaikkojen liitto valitsi Lakeuden katsastuksen vuoden katsastustoimipaikaksi vuonna 2006 ja vuotta aiemmin Lakeuden katsastuksen yrittäjä Pasi Pellikka valittiin Kempeleen vuoden yrittäjäksi. Liikenneministeri ja Liikenneturvan hallitus on myöntänyt Pellikalle myös liikenneturvallisuusalan ansiomitalin.

Tervetuloa katsastukseen Autoilijan Avainasemille!

Pohjoissuomalainen perheyritys
vuodesta 1997

Henkilökunta

Autoilijan Avainasemien työntekijät ovat kasvaneet ”työperheeksi” ja koska omistajat ovat vahvasti toiminnassa mukana, työntekijät ovat itsekin sitoutuneet yhdessä tekemiseen.
Lue lisää

Asiakaskokemuksia

”Saitte minusta vakituisen asiakkaan ja suosittelen muillekin.” … ”Katsastusasemalla sai mukavaa ja nopeaa palvelua, vaikka tulimme ilman ajanvarausta.” … ”Ei lisättävää. Huippu palvelu.”
Lue lisää

Ota yhteyttä

Autoilu ei ole rakettitiedettä. Mutta autoiluun ja ajoneuvoihin liittyvän laki- ja sääntöviidakon edessä saattaa mennä nopeasti sormi suuhun. Voit kysyä meiltä mitä tahansa katsastuksiin, ajoneuvojen kunnossapitoon, rekisteröintiin tai vakuutuksiin liittyvistä asioista. Me olemme täällä sitä varten ja autamme sinua mielellämme.

Ota rohkeasti yhteyttä! Meillä asioidessasi saat varautua hyväntuuliseen, mutta laadukkaaseen palveluun.

Tiesitkö, että…

Mitä jos ajoneuvo ei menekään kerralla läpi?

Jos autosi ei saanut leimaa, sinulla on pääsääntöisesti kuukausi aikaa korjata viat ja käydä katsastuksen jälkitarkastuksessa katsastamassa auto hyväksytysti.